
Olen vuonna 1971 syntynyt kolmen lapsen isä ja johtamisen ammattilainen. Koulutukseltani olen filosofian maisteri, valmistuin Oulun yliopiston tietojenkäsittelyopin laitokselta vuonna 1997. Minulla on myös ammatillisen opettajan pätevyys.
Olen syntynyt Suomussalmella, missä kävin peruskoulun ja lukion. Koko aikuisikäni olen viettänyt Oulun seudulla, ja tällä hetkellä asun Toppilansalmessa yhdessä nuorimman tyttäreni kanssa.
Kirjoittamisen lisäksi vietän aikaani muun muassa seuraavien aktiviteettien parissa: lukeminen, penkkiurheilu, legot, suunnistus ja hiihto. Vuodesta 2010 alkaen olen arvioinut osan lukemistani kirjoista Iltaluvut-blogissani.
Käyn erittäin mielelläni puhumassa kirjoistani, niiden teemoista ja kirjoittamisesta kouluilla ja muissa paikoissa. Keikkojen sopiminen käy helpoiten Lukukeskuksen kautta. Voit myös ottaa minuun yhteyttä alla olevien kanavien välityksellä.