Olen kokenut johtamisen ja viestinnän ammattilainen Oulusta. Pitkän palkkatyöuran jälkeen olen päättänyt toteuttaa unelmani, ja jatkaa työtäni itsenäisenä konsulttina ja kirjailijana.
Tarjoan johtamisen ja viestinnän osaamista, jota minulle on kertynyt 30 työvuoden aikana lukuisista eri rooleista.
Osaan luoda selkeyttä monimutkaisiin haasteisiin. Ymmärrän hyvin ihmisiä, teknologiaa ja talouslukuja. Viestin selkeästi ja kiinnostavasti, myös englanniksi.
Lupaan, että yhteistyö kanssani on mutkatonta, käytännönläheistä, tuloskeskeistä ja usein myös ihan hauskaa!
Uskon, että minusta voisi olla teille apua erityisesti muutosjohtamisen ja sisäisen viestinnän alueilla.
Muutosjohtaminen
Lyhyesti
Älä muuta sitä, jos se ei ole rikki. Mainio sanonta, vai mitä? Minun mielestäni ei. Harvalla yrityksellä on varaa antaa asioiden mennä rikki, vaan muuttuvaan maailmaan kannattaa reagoida jo hieman aikaisemmin.
Joskus muutos kuitenkin valitettavasti tehdään vain muutoksen vuoksi. Homma ei toimi, yritetäänpä muuttaa organisaatiota niin, että Timo raportoikin jatkossa Helille, ja Pekka ottaa vastuulleen myös markkinoinnin, on usein liian helppo ratkaisu, jossa muutoksen hyödyt jäävät sen aiheuttaman säätämisen jalkoihin.
Välillä on kuitenkin hyvä pysähtyä miettimään: onko sittenkin enemmän tarve ymmärtää, kuin muuttaa?
Olen ollut avainasemassa todella monessa erilaisessa muutoksessa, joissa on muutettu rooleja, rakenteita, työkaluja ja toimintatapoja. Uskon, että voin kokemuksellani auttaa teidän muutosta onnistumaan. Joskus onnistuminen voi olla myös sitä, että muutosta ei (aiotussa laajuudessa) tehdäkään.
Pidempi tarina
Käykö teidän firmassa koskaan näin?
- Yrityksen johto haluaa muutoksen, johon keskijohto yritetään sitouttaa. Suuri osa henkilöstöstä ei ymmärrä muutoksen tarvetta, eikä lopulta välttämättä edes huomaa, että jokin muuttuu.
- Ensin muutos innostaa, sitten ahdistaa ja lopulta ei ole ihan selvää, muuttuiko mikään, tai ainakaan auttoiko muutos siihen, minkä takia se tehtiin.
- Muutosviestintää tuntuu olevan jonkun mielestä liikaa ja toisen mielestä liian vähän. Jonkun mielestä muutoksesta viestitään aivan liian aikaisin, toisen mielestä ihan liian myöhään.
- Alussa luvataan, että kaikki osalliset halutaan mukaan suunnittelemaan muutosta, mutta oikeasti tähän ei ole aikaa eikä ehkä aina aitoa haluakaan.
- Muutos sitoo suuren osan avainhenkilöiden ajasta pitkäksi aikaa, ja tämä aika on pois esimerkiksi asiakastyöstä.
- Strategia on muutoksen työkalu, mutta strategian viestintä on hankalaa ja ei tunnu ketään kiinnostavan.
- Muutosta tehdään ajatuksella ”tämä ei sitten saa näkyä asiakkaille mitenkään”. Miksi tehdä jotain, joka ei näy asiakkaille?
Kysymyksiä muutoksesta
Miksi niin usein hyvistä syistä ja hyvillä aikomuksilla aloitettu muutos aiheuttaa niin paljon ahdistusta ja säätämistä?
Miksi muutos tuntuu usein siltä, että ylin johto haluaa muutoksen, mutta juuri kukaan muu ei?
Monen muutoksen suurin riski on se, että mikään tärkeä asia ei muutu. Miten tämän voi välttää?
Ovatko osallistuttaminen ja jalkauttaminen pelkkää muutos-jargonia?
Ymmärretäänkö yleensä se, keneen muutos vaikuttaa ja miten? Ei pelkästään toimintapojen ja organisaation suhteen, vaan myös ajatusten tasolla.
Onko oman henkilöstön lisäksi myös asiakas muutoksen keskiössä?
Mitä olen oppinut
Olen ollut avainroolissa lukuisissa muutoksissa. On muutettu yli tuhannen ihmisen organisaatiota, rooleja, vastuita, tiimirakenteita, toimintatapoja, liiketoimintamalleja, istumäjärjestyksiä, HRIS-työkaluja ja kahvihuoneen tarjoiluja.
Näiden muutosten aikana olen oppinut asioita, joiden uskon olevan tärkeitä muutoksen onnistumisen kannalta.
Olen oppinut viestinnän tärkeyden. Olen oppinut valheellisen osallistuttamisen kirot ja aidon yhdessä tekemisen edut. Olen oppinut muutosjargonin turhauttavan vaikutuksen. Olen oppinut, että muutoksessa on aina viime kädessä kyse ihmisistä. Olen oppinut, että joskus muutos kannattaa jättää tekemättä. Olen oppinut, että kaikille kannattava kasvu ei yksinään riitä muutoksen syyksi ja motivaatioksi. Olen nähnyt etätyömallin haasteet muutoksen aikana.
Miten voisin auttaa teitä
Voisin auttaa muutoksessanne esimerkiksi seuraavissa rooleissa
- Johdon sparrailu ennen muutosta – hankalien kysymysten kysyminen, ideointi, ratkaisujen hakeminen yhdessä
- Muutostarpeen kartoitus
- Muutoksen suunnittelu
- Muutosviestintä (suunnittelu, toteutus)
- Muutoksen projektipäällikkönä toimiminen
- Hallitustyöskentely
Viestintä
Lyhyesti
Yrityksen toimari kirjoittaa yhteiselle keskustelualueelle kattavan ja selkeän tilannekatsauksen, jossa pohdiskelee myös yrityksen tulevaisuutta. Postaus saa kaksi tykkäystä (toinen talousjohtajalta), ei kommentteja.
Kalle Koodari jakaa samalla keskustelualueella kuvan koirastaan. Kuva saa sataneljä tykkäystä ja kolmetoista kommenttia.
Yrityksen sisäinen viestintä on vaikeaa, eikä vähiten siksi, että ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa tehdä sitä.
Onnistuessaan sisäinen viestintä selkeyttää asioita niin, että turhaan säätämiseen menee vähemmän aikaa. Jos viestintä menee oikein hyvin, saa joku sen ansiosta lisää motivaatiota ja innostusta työtehtäviinsä.
Olen itse taitava ja kokenut kommunikoija niin kirjallisesti kuin suullisestikin. Olen vastannut yrityksen sisäisestä viestinnästä ja osallistunut siihen useissa eri rooleissa.
Pidempi tarina
Viestinnän haasteet
Yksi sisäisen viestinnän haasteista on, että vaikka se parhaimmillaan on viestijöidensä näköistä, spontaania ja konstailematonta, vaatii se silti ammattitaitoa ja suunnitelmallisuutta. “Kuka ehtisi tästä yrityskaupasta nopeasti kirjoittaa lyhyen sisäisen tiedotteen ja laittaa Intraan, siinä ei kauan aikaa mene” on usein alku lukuisille kysymyksille, selittelyille ja lisäviestinnän tarpeelle.
Haastetta lisää se, että jokaisella työntekijällä on omat preferenssinsä siitä miten, kuinka usein, mistä ja millä kanavilla viestintää tulisi tehdä.
Ajattelen, että usein sisäinen viestintä menee pieleen siinä vaiheessa, kun yritetään viestiä niin, että kaikkia ärsyttää mahdollisimman vähän. Silloin viestintä on helposti teennäistä ja siinä on vahva ”korporaatioviestinnän maku”.
Sisäisen viestinnän kysymyksiä
- Syntyykö viestinnässä vuoropuhelua, vai onko se yksisuuntaista johto kertoo miten asiat on -viestintää? Pitäisikö vuoropuhelua syntyä? Miksi?
- Mitä tällä viestinnällä haetaan? Mikä muuttuu, jos viestintä onnistuu?
- Miksi juuri nämä ihmiset tekevät suurimman osan sisäisestä viestinnästä? Voisiko viestijöitä olla enemmän/vähemmän?
- Milloin kuukausittaisen puolen tunnin all-hands session tarvetta tai agendaa on viimeksi tarkasteltu kriittisesti?
- Onko kriisiviestintävalmius kunnossa? Siis ihan oikeasti kunnossa, eikä vain joku paperi Sharepointissa?
- Riittääkö pelkkä video, pitäisikö olla myös teksti? Tai toisinpäin.
- Millä kielellä viestitään?
- Jos viesti ei saa aikaa haluttua vaikutusta, onko vika viestinnässä vai esimerkiksi johdon luottamuspulassa? Korjataanko oikeita asioita, jos yritetään esimerkiksi viestintäkanavaa vaihtamalla parantaa tilannetta?
- Miksi asiasta x ei viestitä? Onko se oikeasti niin salaista?
- Ovatko johtoryhmän kokousten muistiinpanot kaikkien luettavissa? Miksi ei?
- Katsooko kukaan koskaan infoista tehtyjä tallenteita?
- Onko kasvokkain viestintä katoavaa kansanperinnettä? Oliko ennen kaikki paljon helpompaa?
Miten voisin auttaa teitä
Voisin auttaa viestinnässänne esimerkiksi seuraavissa rooleissa
- Sparrailu
- Viestinnän nykytilan selvitys ja muutosehdotukset
- Tietyn kokonaisuuden viestinnän suunnittelu ja/tai toteutus
- Muutosviestintä
- Kriisiviestintä
- Yrityskaupat ja vastaavat
- Liiketoimintaan liittyvä sisäinen raportointi (talousluvut, metriikat, KPI:t)
- Johdon viestintä, viestinnän käytänteet, viestinnän peruspalikat, työtyytyväisyyskyselyn tulokset…
- Kirjalliset suuremmat työt kuten yrityksen historiikki ja tarinoiden hyödyntäminen viestinnässä
Miten homma etenee?
- Ota yhteyttä: mikko@mikkowith.fi tai 040 5828790.
- Sovitaan tapaaminen (Oulun seudulla mieluiten kasvotusten, mutta tietysti etänäkin käy).
- Jutellaan (mielellään kahvin äärellä).
- Jos tuntuu, että minusta olisi teille apua: tehdään sopimus ja aletaan hommiin.
- Voidaan hyvin sopia aluksi vain muutaman tunnin työstä, ja laajentaa sitten yhteistyötä, jos siltä tuntuu.
Mikosta sanottua
Mikko on hieno johtaja, jolla on poikkeuksellinen kyky hahmottaa isoistakin asioista oikeat yksityiskohdat ja niiden merkitys. Mikko näkee asioiden business-merkityksen, mutta myös humaanin puolen. Myös kyky toimeenpanna asioita on poikkeuksellisen vahva. Mikon kanssa on ollut aina luontevaa työskennellä ja olen voinut luottaa häneen kaikissa jopa henkilökohtaisissakin asioissa.
MIka Kiljala, CEO, Huld
Mikossa yhdistyy loistava tekninen osaaminen ihmisjohtamiseen. Äärettömän älykäs moni-osaaja. Tekijä, johon pystyy luottamaan laaja-alaisesti.
Tuija Postari-Kivistö, Talous- ja hallintojohtaja, varatoimitusjohtaja, Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy
Olen saanut tehdä yhteistyötä Mikon kanssa useissa rooleissa ja konteksteissa. Kokemuksia yhdistää Mikon taitava työskentely vahvalla viestinnällä ja ratkaisukeskeisellä otteella kohti sovittuja tuloksia. Mikko liikkuu osaavasti strategisen, operatiivisen ja inhimillisen välillä ja on helppo nähdä hänen tuottavan lisäarvoa niin asiakeskeisemmässä ongelmanratkaisussa, muutosprojektien fasilitoinnissa kuin interim-tyyppisessä ihmisten johtamisessakin.
Sini Spets, Hallituksen jäsen, Organisaatiokonsultti
Mikko toimi aina proaktiivisesti ja luovi mutkattomasti globaalissa monikulttuuriympäristössä.
Petteri Holländer, SVP, Qt Ventures, The Qt Company
Mikon taustaa
Työtehtäviäni urani aikana
- Liiketoiminnan, ihmisten ja muutosten johtaminen useissa eri rooleissa asiantuntijaorganisaatioissa
- Johtoryhmätyöskentely
- Esihenkilönä toimiminen (pienistä tiimeistä lähes tuhannen henkilön organisaatioon)
- Viestintä ja firman sisäisestä viestinnästä vastaaminen
- Projektien vetäminen
- Laatujärjestelmän pystyttäminen
- Tuotepäällikkönä toimiminen
- Myynti ja myynnin tuki
- Bisnesraportoinnin kehittäminen
- Koodaus ja käyttöliittymäkonseptointi
- …ja useita muita tehtäviä lisenssien hallinnasta toimitilavastuisiin
- Katso myös LinkedIn profiilini
Työpaikkojani
Nokia, Digia, The Qt Company, Huld
(nuorena harjoittelupaikkoja ravintolassa, poliisilaitoksella, kirjapainossa ja opettajien sijaisena)
Kirjailijan ura
Olen kirjoittanut kolme erinomaista palautetta saanutta kirjaa. Keväällä 2025 ilmestyy kaksi kirjaa lisää. Olen esiintynyt kirjoihini liittyen kymmeniä kertoja. Näistä enemmän kirjailijasivullani.
Mielelläni hyödynnän kirjailijan taitojani myös yritysmaailmassa – onko yrityksellänne suunnitelmissa historiikin teko tai strategian viestintä tarinan kerronnan keinoin?
Muuta
Olen kolmen jo täysi-ikäisen lapsen isä. Asun Oulussa. Olen koulutukseltani filosofian maisteri (tietojenkäsittelyoppi) ja minulla on ammatillisen opettajan pätevyys. Harrastan hiihtoa (perinteinen), suunnistusta (Oulurastit), lukemista (blogissa ja Instassa arvioita), penkkiurheilua (tilastot!) ja Legoista rakentamista (luit oikein!).
Toiminimi Mikko With
Y-tunnus: 3426367-7
Perustettu: helmikuu 2024.
Ennakonperintärekisterissä 1.3.2024 alkaen.
Kaupparekisterissä 15.2.2024 alkaen.
Kotipaikka: Oulu