Vierailut

Kouluvierailut

Olen tehnyt yli 20 kouluvierailua. Tykkään tosi paljon käydä kouluilla kertomassa kirjoista ja kirjoittamisesta! Olen luonteva ja rento esiintyjä, joka osaa ottaa kohdeyleisönsä huomioon. Uskon opettajan pedagogisesta pätevyydestäni olevan hyötyä vierailujen aikana. Olen saanut vierailuistani erinomaista palautetta. 

Ensisijainen kohderyhmä vierailuille on 7-8 luokat, mutta on yleisössä ollut myös 6- ja 9-luokkalaisia. Ohjelmani mukautuu niin luokkavierailuihin kuin suurempiin saleihin. Vierailujeni yleisön määrä on vaihdellut kymmenestä oppilaasta yli sataan kuulijaan. Joskus kaikki kuulijat ovat lukeneet kirjani ennakkoon, joskus ei kukaan.

Tyypillisellä kouluvierailulla (noin 45 min)

  • Kerron kuinka minusta tuli kirjailija
  • Kerron, miten kirja ihan käytännössä kirjoitetaan
  • Kerron esimerkein ja esimerkiksi kuvien avulla, kuinka keksin nuortenkirjojeni juonen, hahmot, tapahtumapaikat
  • Annan vinkkejä lukemiseen ja kirjoittamiseen
  • Vastaan oppilaiden kysymyksiin

Vierailu voidaan aina räätälöidä tilaajan toiveiden mukaiseksi.

Muut vierailut

Teen mielelläni esimerkiksi seuraavanlaisia vierailuja

  • Vierailut elämäkertakirjaani liittyen. Teemoja esimerkiksi: kuinka kirjoitin kirjan, millaista syöpäarki oli vierellä kulkijan näkövinkkelistä, läheisen kuolema, mitä tapahtui kirjan tapahtumien jälkeen. Olen valmis keskustelemaan vaikeistakin asioista. Mahdollisia kohderyhmiä esimerkiksi yhdistykset ja sote-alan opiskelijat.
  • Kirjastovierailut, yhdistysvierailut. Keskustelen kirjoittamisen ja kirjojeni lisäksi mielellään esimerkiksi nuortenkirjallisuuden asemasta ja lukemisesta.
  • Työpaikkavierailut. Olen huomannut, että kirjaprojektilla ja sen onnistumisella on yllättävän paljon yhteistä vaikkapa ohjelmistonkehitysprojektiin – olisiko tässä mukavan erilainen puheenvuoro yrityksen koulutuspäivään? Tai haluaisitteko tapahtumaanne mukaan keskustelijan, joka ymmärtää niin kirja- kuin yritysmaailman?
  • Paneelikeskustelut ja vastaavat.

Vierailujen tilaaminen

Voit tilata vierailut joko suoraan minulta (yhteystiedot) tai Lukukeskuksen kautta.

Yksittäisten vierailujen hinnoittelussa käytän pohjana Lukukeskuksen hinnastoa. Oulun ja lähialueen vierailut ilman matkakuluja. Isommat kokonaisuudet aina sopimuksen mukaan.

Vierailujeni historiaa

2019

  • Kaksi haastattelua Helsingin kirjamessuilla
  • Kaksi yhdistysvierailua

2021

  • Haastattelu Helsingin kirjamessuilla

2022

  • Ristijärven yläkoulu ja kirjasto

2023

  • Naisten Pankin tilaisuus Oulussa
  • Myllytullin koulu Oulussa
  • Esiintyminen Oulun juhlaviikoilla yhdessä Mikko Koirasen kanssa
  • Haastattelu Helsingin kirjamessuilla
  • Hervannan kirjasto/koulu Tampereella
  • Kaksi esiintymistä Metsokankaan koululla Oulussa

2024

  • Esiintyminen Kirjasaari-tapahtumassa Oulussa yhdessä Mikko Koirasen kanssa
  • Haastattelu Radio Kalevassa
  • Länsituulen koulu
  • Kaksi esiintymistä Myllytullin koulussa
  • Yli-Iin koulu
  • Jäälin koulu
  • Kaakkurin koulu
  • Rajakylän koulu
  • Oulun normaalikoulu
  • Kaksi esiintymistä Valtarin koululle Iissä
  • Kuivaniemen koulu
  • Kaksi esiintymistä Maikkulan koulussa
  • Pohjankartanon koulu
  • Paneelikeskustelu Lumotut sanat tapahtumassa
  • Tupoksen koulu yhdessä Mikko Koirasen kanssa
  • Kaksi esiintymistä Liminganlahden koululle yhdessä Mikko Koirasen kanssa
  • Paneelikeskustelu Limmifesteillä