
Olen oululainen kolmen lapsen isä, kirjailija ja johtamisen ammattilainen.
Esikoisromaanini elämäkerrallinen Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta ilmestyi 2019 ja sain paljon näkyvyyttä mediassa. Tämän jälkeen kirjoitin suureen suosioon nousseen nuortenkirjatrilogiani: Saakelin satanen (2021), Saakelin sieppaus (2023) ja Saakelin syyllinen (2025). Sarjan kahdesta ensimmäisestä osasta julkaistiin myös selkomukautetut versiot keväällä 2024. Keväällä 2025 ilmestyi esikoisdekkarini Banaani.
Koulutukseltani olen filosofian maisteri, valmistuin Oulun yliopiston tietojenkäsittelyopin laitokselta vuonna 1997. Minulla on myös ammatillisen opettajan pätevyys.
Olen syntynyt Suomussalmella, missä kävin peruskoulun ja lukion. Koko aikuisikäni olen viettänyt Oulun seudulla, ja tällä hetkellä asun Toppilansalmessa yhdessä nuorimman tyttäreni kanssa.
Kirjoittamisen lisäksi vietän aikaani muun muassa seuraavien aktiviteettien parissa: lukeminen, penkkiurheilu, legot, harrasteteatteri, suunnistus ja hiihto.
Vuoden 2024 alun kuulumisiani ja ajatuksiani kirjoittamisesta voit käydä kuuntelemassa Radio Kalevan podcastista.
Käyn erittäin mielelläni puhumassa kirjoistani, niiden teemoista ja kirjoittamisesta kouluilla ja muissa paikoissa. Lue lisää täältä.
Sähköposti: mikko <miukumauku> mikkowith.fi
Puhelin: 040 5828790